Osallistumalla autat
Hyvät teot ovat Säästöpankin toiminnan ytimessä: tahdomme auttaa ja olla tukemassa paikallista elinvoimaa ja hyvinvointia. Vuosittaisen kampanjan kautta tuemme paikallisesti esimerkiksi nuorisotoimintaa, urheilu- ja harrasteseuroja ja muuta hyvän tekemistä ympäri Suomen.
Aina alkuvuodesta toteutettava Hyviä tekoja -äänestys kehottaa paikalliseen aktiivisuuteen: kerro meille, mikä taho ansaitsisi mielestäsi tukea. Toivomme saavamme ehdotuksia erityisesti lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi. Äänestys on suuntaa antava ja paikallisten Säästöpankkien päätöksen tukena. Kohteita voi ehdottaa ja äänestää huhtikuun loppuun saakka. Päätökset tehdään paikallisesti kuluvan vuoden aikana.
Lue lisää Hyviä tekoja -kampanjasta ja vastuullisuudestamme.
Vuoden
2024
kampanjassa lahjoituksia
tehtiin yhteensä lähes
600 000
euron edestä
400
kohteeseen ympäri Suomen.
